keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Leivotaan

Pari viikkoa sitten Anna täti tuli meille kylään leipomaan mokkapaloja. Mokkapalojen jälkeen lähdettiin spontaanisesti riemuisaan Hop-Lop:iin! Valitettavasti Emmalla oli niin kova vauhti päällä etten ehtinyt ottaa kuvia :D Mutta Kivikon Hop-Lop oli talviteemainen ja parasta siellä taisi olla trampoliinit. 

Emma ja Anna täti
Tänään leivoimme Emman kanssa korvapuusteja. Emma nukahti juuri kuin taikina oli noussut, niinpä päädyin tekemään niitä yksin :( Taikina oli noussut niin isoksi että siitä tulikin 57 puustia. Nyt odotan että jäähtyvät niin saan parhaat pakkaseen. 

Esiliina samikset

57 puustia - 2 syötyä 
Eli tälläisiä meillä leivotaan. Seuraavaksi taidan keksiä jotain mitä voisin tehdä Pihlajanmarjahillolla jonka valmistin pari viikkoa sitten. Jos on ideoita niin mainitkaa! 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Sirkus Finlandia

Sirkus Finlandia on meidän perheelle jokavuotinen traditio. Joka syksy Sirkus Finlandia viihdyttää meitä uudella ohjelmalla, eikä tänäkään vuonna pettyneinä lähdetty. Nähtiin muunmuassa pellejä, kameleita, akrobaatteja ja varkaita! Pitää kyllä myöntää että joka vuosi ohjelmassa on mukana muutama surkea esiintyjä. Tänä vuonna huonoin esiintyjä oli selvästi nahkashortseihin pukeutunut naishenkilö joka seisoi käsillään Harleyn päällä, ei kovin vaativaa mielestäni. Noh, ehkä yleisön isit tykkäsivät :D

Jos ihmetytti miten sirkuksessa voi esiintyä varkaita niin minäpä kerron. Erään miehen temppu oli varastaa esineitä ihmisten taskuista. Taskuvarkailu ei kuulosta erikoiselta mutta uskokaa pois se oli tosi hauska :D

Paras temppu oli ehdottomasti kun Saamelaisryhmä sytytti häkkiin tulen, ja sitten peittivät häkin nopeasti ja vetivät peiton pois ja sit siellä olikin susikoira! Miten ihmeessä?!   

Eksoottisinta oli varmasti kamelit. Kauniisti kävelivät ja tekivät piruettejä. Sitten lopuksi kamelit menivät makuulle ja heppa loikkasi niiden kuhmujen välistä... aika siistiä. Väliajassa Silja ratsasti kamelilla, joka oli hänelle varmaan huikea kokemus!



mun possee
Silja ja Emma
 




Jousiammuntaa

Silja ratsastaa kamelilla!